Joulu ilman valoja on kuin pääsiäinen ilman rauhaa

Tuli tuossa hankittua jokin aika sitten silmälasit kun kauemmas katsoessa alkaa jo silmät vetää kieroon. Normi valosalla säällä (Jouluna kaupungissa pimeää?) niitä ei jaksa nenän varrella roikutella niin välillä tuntuu että sitä ei herää koko päivänä, näkee jopa unta koko päivän, tai tuntuu että on pienessä sievässä humalassa pitkin päivää.. harmi että ainoastaan silmien ja aistumusten puolesta.

~

Nyt kun talojen ja varsinkin kerrostalojen ikkunat ja parvekkeet on täynnä jouluvaloirvityksiä toinen toisiaan spektaakkelimaisempia niin ajauduin kaupassa jopa tarkastelemaan kyseisten johtolankojen tarjontaa. Budjetin ollessa ‘jos halvalla saan kuraa mutta kaunista’ lopulta karsiutui kaikki hienommat vaihtoehdot kokonaan. Heti kun samoista valosarjoista oli tehty ulkokäyttöön neljänsadanledin jatkomutkaversioita niin väritkin vaihtuivat tylsän vihreän johdon päissä olevista värittömän vaaleista tunnelmallisiin sinisiin. Mutta tietysti rahastuksen maussa ei ole rajaa ja halvimmat muka-laatuvalot ovat sitten tylsiä pelkkiä värittömiä ledejä. Vaihtoehtona oli tyytyä halpis-sarjan räikeisiin ja mauttomilla lisäosilla varustettuihin kertakäyttö tunnelmiin. Noh jäi sitten valot ostamatta. Kaapista kaivoin menneiden talvien hitin, ja ultra-ruma radioaktiivinen valoletku sai paikkansa sängyn alta. Yhtä paljon valoa kuin jouluintoakin, jipii.

Ensivuonna ajattelin varautua ajoissa, normaalin aikaistuvan jouluhehkutusvituksen mukaan, ja haastaa tämän:

Ja sähkölaskua saa miettiä myös Iltalehden viimevuoden jouluvalokilpailun voittaja:

Valoa saatana!

Teinivuosien jouluhurmuuksissa taisin joskus koota tietokoneen monitoorin ympärille ledivaloja jotka oli yhdistetty näppäimistön valoihin ja winampin plugini pisti jenkkan tahtia valoille soimaan. Voi että toi joulutunnelman.. prkl.

~

Miksi nykyään tehdään paskastakin vielä paskempaa niin kutsuttua musiikkia. Lastenohjelmien juontaja myy halvalla nopeasti tuotettua paskaa uudelleen remixattuna. Johan ihmiset on tyhmiä kun rahansa likoon panevat. Nykyään muutenkin musiikkiala on sitä että mitä huonompi biisi, sitä paremmat profitit siitä saa. Eli miksi kellään edes kiinnostais sijoittaa ja tukea oikeaa musiikkia. Raiskataan vanhoja melodioita yhä uudelleen rahan toivossa ja halvilla helpoilla saundeilla ja lopulta voidaan odottaa kun melodioita ei enään riitä, kellään ei ole mielenkiintoa niitä oppia kehittämään, ja musiikki voidaan muutenkin elokuvien tarinoiden mukaan asettaa bannaan. Pyyhkikää nyt niitä perseitänne niillä seteleillä kun ihmiset vielä ostavat paskaanne!

Hajosi sitten lasituoppi lattialle. Kämppä kai alkanut vittuilemaan kun ei muuten olisi vielä tänään jaksanut imuroida. Onneksi oli jokin limujuoman kylkiäisinä tullut cocacola lasi eikä vaivalla baarista pummittu ja raahattu oluttuoppi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.