Ihmiset ovat kasvaneet liian suuriksi ja vallanneet maapallon. Ovatko ihmiset nykyajan dinasauruksia? Juttelivatkohan t-rexit aikoinaan kuinka kivikautisihminen on liian itsepäinen kesytettäväksi lemmikiksi. Ihmisrotu on syntynyt selviytymään jopa niin paljon että suvun jatkamiseen on kehitetty estäviä suojia. Onko luonto ainoa joka kaiken jälkeen aina kykeneen palaamaan ennalleen, vai raivaako luonto lopulta itse kaiken tieltään?
Kevättä rintalastojenvälissä
Posted in Uncategorized on 4.4.2008 by Jones-KNiin se vain taas lumet sulaa vai liekkö noita nyt ollukkaan mistä sulata. Syys-masennus kerkes melko nopiasti vaihtua kevät-uupumukseen kun pari pohjosen reissua vietti lomastressissä vaikkakin lumihangilla. Nyt alkaa kesän työ- ja lomastressi kun suunnittelee sitä sun tätä ja mikään ei mene kuitenkaan niin kuin on suunnitellu. Vitutustahan sitä on vaan taas tiedossa. Vois suosiolla nuo liikkumisen ja musiikin harrastelut vaihtaa perinteiseen oluen kittaukseen, jossa myös rahojen menon lisäksi saa jännitystä siitä kuinka paljon putkessa ehtii menettää myös elämää ympäriltään. Muutamat ihmissuhdeselkkaukset kehiin ja oman sekä muiden omaisuuden hukkaaminen ja hajoittaminen. Eipähän jännitystä puuttuis ja kesällä aurinko tai vesisade korjaa rappiot valmiiksi seuraavaan reissuun.
Tässä on taas yhtä jos toistakin webbi ja grafiikka projektia väännelly suuntaan jos toiseenki. Kaikenlaisia pyyntöjä on, mutta ku ne ihmiset ei itekkään tiedä mitä ne haluaa ni alkaa siinä ny prkl sitten työstämään seittämänkymmentä vaihtoehtoa josta jokaisesta otetaanki vaan yksityiskohta lopulliseen muotoon ja ne poimitut yksityiskohdat ei kirveelläkään istu toisiinsa. Ehkäpä se on tämän amatöörin ongelma ettei osaa ilmaista ja kysyä niiltä ihmisiltä niitä tietoja ja tonkia ne johtolangat joilla edes eteenpäin pääsis. Täytyy vaan itse ottaa taiteilijan vapaus ja karskisti päättää kaikki tärkeimmät kohdat ja omata vielä oikeus muuttaakkin niitä.
Noh jos tässä nyt sitten aletaan tuon auringon paistaessa oikein tekopirteiksikin ni kai sitä helpottaa kun tietää kohta lähestyvän Sauna Open Airin kattavan tarjonnan. Taitaapi jopa olla että niiden festareiden jälkeen olen nähnyt livenä kaikki suurimmat suosikki yhtyeeni jotka enää kasassa ovatkaan. Sitten miettiä siirtyykö tsekkailemaan klubeihin uusia nimiä vai uuttako kierrosta vanhoista suosikeista. Rokrok.
nimim. Masentuneena kaksivuotiaasta saakka
Nickel Wound
Posted in Uncategorized on 10.1.2008 by Jones-KUskallauduin ulos tarpomaan tuonne alennusmyynnin jälkeiseen eteläsuomen hienoon paskasäähän. Kävin viimeisillä rahoillani ostamassa yhden, todellakin, YHDEN kitarankielen. Uudessa ‘hienossa’ musiikkiliikkeessä se tietysti maksoi puolet koko setin hinnasta vaikka olikin vain Daddarion sekä akustisiin että sähkökitaroihin sopiva paska. Nyt voi tyytyväisin mielin keitellä taas kaurapuuroa senkin edestä.
Puhelin otti ja ihan tavallisessa arkisessa tilanteessa alkoi valitella sim-korttia. Tuuria mukana vissiin tässäkin surkeassa maailmassa että joululomilla sain toisen samanlaisen luurin varalle. Nyt toisesta runko vanhoihin vermeisiin ja ainoastaan osa numeroista ja viestit ovatkin sitten edellisessä tallella. Saa nyt nähä miten tämänkin sekasotkun korjaa.
Viikonloppukin meni niin mukavasti että yhdestä keikasta palautuminen ei ihan parissa päivässä onnistunut.. Fyysisiä ja henkisiä arpia on kertynyt taas aivojen sisälle ja ulos muutamia lisää. Tuntuu että sitä ihminen on jo tässä pienessä elämässään kokenut enemmän kuin monet koko elämässään ja silti olisi vielä niin helvetin monta reissua tekemättä. Jollain keinolla sitä vaan jalat pysyy maassa ja paska lentää. Hyvät ja vittumaiset talvet vaan kaikille muillekkin!
Valitettavasti asiakaspalvelijamme ovat varattuja, odottakaa ikuisuus
Posted in Uncategorized on 2.1.2008 by Jones-KKiitoksia.
Viime aikoina minulta on yritetty laskuttaa mm. lehden vuosikertaa kun irtisanomiseni oli tehty nyt jotenkin epäselvästi ilmoitetulla väärällä tavalla. Moisen toiminnan johdosta päätin irtisanoa kaikki lehtitilaukseni varsinki ko. yhtiön parissa. Lehtimyyjille onkin mukava kommentoida kuinka teidän toimintanne on niin epäselvää etten halua ostaa teiltä mitään. Ja joo, kyllä te silti saatte harjoitella myyntipuheitanne asiakkaan kanssa joka ei taatusti teiltä mitään tilaa, kunhan minun ei tarvitse kuunnella tai en joudu lyömään luuria korvaanne omien tekemisieni johdosta.
Kahvia päähän vai vettä vatsaan?
Posted in Uncategorized on 16.12.2007 by Jones-KAC/DC:n Plug Me In DVD:tä katsellessa eräässä pätkässä Back in Black albumin studiotreeneistä huomaa kuinka Angus Young on sähköjäniksenä myös treenatessa niin kuin keikoillaan. Tiedä sitten vaikuttaako kameran läsnäolo. Brian Johnson ei ihan pääse äänialoihin vielä tuossa vaiheessa, mutta kyllähän se läpilyöntialbumilla vetää kovaa. Tulee mieleen varhaisimpia keikkamuistoja ja kokemuksia kun porukalla Itälapin kotomaisemista lähdettiin suureen maailmaan katsomaan AC/DC:n keikkaa Elysee Arenalle. Adrenaliinia oli niin paljon keikan aikana että välillä pelotti tippuuko riehuessaan ylälehterillä. Myös muistoihin jäi Brianin osoittava käsi ja sanat “and you boys there” seisoessamme katsomossa yleisön keskellä.
Joulu ilman valoja on kuin pääsiäinen ilman rauhaa
Posted in Uncategorized on 15.12.2007 by Jones-KTuli tuossa hankittua jokin aika sitten silmälasit kun kauemmas katsoessa alkaa jo silmät vetää kieroon. Normi valosalla säällä (Jouluna kaupungissa pimeää?) niitä ei jaksa nenän varrella roikutella niin välillä tuntuu että sitä ei herää koko päivänä, näkee jopa unta koko päivän, tai tuntuu että on pienessä sievässä humalassa pitkin päivää.. harmi että ainoastaan silmien ja aistumusten puolesta.
~
Nyt kun talojen ja varsinkin kerrostalojen ikkunat ja parvekkeet on täynnä jouluvaloirvityksiä toinen toisiaan spektaakkelimaisempia niin ajauduin kaupassa jopa tarkastelemaan kyseisten johtolankojen tarjontaa. Budjetin ollessa ‘jos halvalla saan kuraa mutta kaunista’ lopulta karsiutui kaikki hienommat vaihtoehdot kokonaan. Heti kun samoista valosarjoista oli tehty ulkokäyttöön neljänsadanledin jatkomutkaversioita niin väritkin vaihtuivat tylsän vihreän johdon päissä olevista värittömän vaaleista tunnelmallisiin sinisiin. Mutta tietysti rahastuksen maussa ei ole rajaa ja halvimmat muka-laatuvalot ovat sitten tylsiä pelkkiä värittömiä ledejä. Vaihtoehtona oli tyytyä halpis-sarjan räikeisiin ja mauttomilla lisäosilla varustettuihin kertakäyttö tunnelmiin. Noh jäi sitten valot ostamatta. Kaapista kaivoin menneiden talvien hitin, ja ultra-ruma radioaktiivinen valoletku sai paikkansa sängyn alta. Yhtä paljon valoa kuin jouluintoakin, jipii.
Ensivuonna ajattelin varautua ajoissa, normaalin aikaistuvan jouluhehkutusvituksen mukaan, ja haastaa tämän:
Ja sähkölaskua saa miettiä myös Iltalehden viimevuoden jouluvalokilpailun voittaja:

Teinivuosien jouluhurmuuksissa taisin joskus koota tietokoneen monitoorin ympärille ledivaloja jotka oli yhdistetty näppäimistön valoihin ja winampin plugini pisti jenkkan tahtia valoille soimaan. Voi että toi joulutunnelman.. prkl.
~
Miksi nykyään tehdään paskastakin vielä paskempaa niin kutsuttua musiikkia. Lastenohjelmien juontaja myy halvalla nopeasti tuotettua paskaa uudelleen remixattuna. Johan ihmiset on tyhmiä kun rahansa likoon panevat. Nykyään muutenkin musiikkiala on sitä että mitä huonompi biisi, sitä paremmat profitit siitä saa. Eli miksi kellään edes kiinnostais sijoittaa ja tukea oikeaa musiikkia. Raiskataan vanhoja melodioita yhä uudelleen rahan toivossa ja halvilla helpoilla saundeilla ja lopulta voidaan odottaa kun melodioita ei enään riitä, kellään ei ole mielenkiintoa niitä oppia kehittämään, ja musiikki voidaan muutenkin elokuvien tarinoiden mukaan asettaa bannaan. Pyyhkikää nyt niitä perseitänne niillä seteleillä kun ihmiset vielä ostavat paskaanne!
Hajosi sitten lasituoppi lattialle. Kämppä kai alkanut vittuilemaan kun ei muuten olisi vielä tänään jaksanut imuroida. Onneksi oli jokin limujuoman kylkiäisinä tullut cocacola lasi eikä vaivalla baarista pummittu ja raahattu oluttuoppi.
Laundry ’till i’m dead
Posted in Uncategorized on 3.12.2007 by Jones-KJoko se oli piilokamera tai huono vitsi mutta sai silmäni appelsiineiksi kun vein pyykkiä pyykkituvan pesukoneelle. Sivulta täytettävä kone oli luukku auki ja sisällä persettään näytti jääkarhu-pehmonalle. Ehkäpä se ei itsemurhaa tehdessään kyennyt koneeseen kipuamista pidemmäll, koska kuvittelisin että pyykkikoneen luukun sulkeminen sisäpuolelta voi olla aika hankalaa. Ja tarpeeksi hankala pyykkikoneeseen on piiloutuakkin että se olisi onnistunut yllättämään minut niin etten olisi huomannut koko otusta vaan ladannut pyykkini koneeseen ja pistänyt rummun kuoleman kiertoon. No jätin sen vahtimaan toistaiseksi pyykkiäni ja rauhottumaan. Ehkä se täytyy adoptoida jos ei suostu lähtemään takaisin kotiinsa.
Huomena se kaveri aikoi muuten syödä hirven maksaa ja 5kg perunoita oli kaupassa maksanu kuulemma 0,99e.
Köyhyyttä kummempaa
Posted in Uncategorized on 1.12.2007 by Jones-KMietiskelin tuossa kun kaveri valittaa köyhyydestään että joutuu syömään pakkasesta hirvenlihaa kun ei oo varaa käydä kaupassa. Onnellisena se on sijouttanu rahat metsästykseen ja saanu jopa saalistakin perhana! Millä lie pottunsa sitten ostaakaan. Mutta meikäpä onkin sitten niin köyhä ettei mulla ole edes sitä pakastinta. Lumen alta saa vaan pakastemarjoja poimia, niin kerta!
Matkustelin tuossa bussissa eräs päivä ja käytävän toisella puolella istuskeli ihmeellisen näköinen hemmo joka ei osannut pysyä paikallaan tuolissaan. Pyöri vähän väliä ja lopulta tajusin että se taitaa venytellä kun välillä on pää polvien välissä lattiatasossa ja välillä toinen jalka on käsinojan välissä kohti käytävää naaman ollessa kiinni ikkunassa. Ensimmäisenä tuli vaan mieleen että onkohan se joku hippi, urheilija vai aineissa? En päätynyt mihinkään johtopäätökseen, mutta ajattelin että jos se olis sekä hippi että urheilija, niin oisko se automaattisesti myös aineissa?
Turhuutta turhempaa
Posted in Uncategorized on 1.12.2007 by Jones-KTämän sivuston tarkoitus on täyttää netin yhtä kulmaa yhtä turhalla sisällöllä ja linkeillä kuin se on jo ennestään joka paikasta ollut pursollaan. Joten älä odota mitään huikeaa ja uudenlaista, petyt, ja petyt odottamattakin. Sisältöpitoisempaa tarjottavaa musiikista ja rock-skenestä kiinnostuneille luettavissa osoitteesta Jones-K.dy.fi.